Maantiesuolan kirous

Miksi maantiesuola tarttuu ja miten sen saa pestyä pois?

Jokaisen talven ongelma

Joka vuosi se tuntuu pahenevan ja aina tarttuu pahemmin kuin viime talvena… ”Mitä ne sinne tielle oikein levittää kun ei tätä saa pestyä millään pois?”

Suomen teitä suolataan melko ankarasti juuri nolla keleillä mustan jään estämiseksi. Hieman pakkasta ja ali jäähtynyttä vettä ja yhdistelmä on valmis. Keli, jossa ei auta uudetkaan nastarenkaat. Muutaman kerran tällaiseen vaaratilanteeseen jouduttua, pesen melko tyytyväisesti kylkiin tarttuneet suolat pois, kuin selvittelisin vakuutusyhtiön kanssa paljonko autoni lunastus arvo on.

Mitä sinne tielle oikein levitetään?

Pääsääntöisesti tielle levitään Natriumkloridia eli ruokasuolaa, joka toimii loistavasti jään estämisessä. Natriumkloridi on kidemäistä. Mutta myös muita kloridisuoloja voidaan samaan tarkoitukseen käyttää riippuen maantieteellisistä oloista ja sijainnista.

Vaikka kovaa internet väittää, että joka vuosi vain pahenee niin näitä kyseisiä aineita on käytetty teiden suolaamiseen jo pitkän aikaa. Seokset eivät ole muuttuneet vaan suolaamista on vain jouduttu kasvattamaan leutojen talvien takia.

Mutta miksi maantiesuola sitten tarttuu niin lujaa maalipintaan?

Suurin syy tähän tarttumiseen on aika. Aika antaa suolalle mahdollisuuden karbonisoitua eli kovettua auton maalipinnalle. Myös pieni auringonpaiste ja kuiva päivä kovettaa maalipinnalle levinneen suolan kovaksi kerrokseksi, jota ei enää saa pestyä niin helposti pois. Samalla kun suola karbonisoituu, se muodostaa vaalean tahmean pinnan. Mitä kauemmin suola ehtii oleskella maalipinnalla, sitä lujempaa se tarttuu siihen kiinni.

Suolan tarttumiseen vaikuttaa myös kuinka hyvin auton maalipintaa on on hoidettu. Jos suolan ja maalipinnan välissä on syksyllä levitetty vaha tai muu suoja-aine, ei maantiesuola pysty tarttumaan niin lujasti. Huonosti hoidettu maalipinta on täynnä pieniä mikrometrin kokoisia naarmuja, joihin suolavesi pääsee hakeutumaan ja kovettumaan.

”Turha sitä autoa on pestä, kun ei se pysy puhtaana edes 100 metriä näillä keleillä”

Yleinen autoilija

Tämä yleinen sanonta jonka kuulee monen suusta kun löydät itsesi pesevän omaa autoa loskakelillä tai vesisateessa ja naapuri huikkaa roskien viennin ohella. Tämä on se avain siihen millä estetään ettei suola ja muu lika ehdi tarttua auton pinnoille. SÄÄNNÖLLINEN PESU. Eli pese maantiesuola mahdollisimman nopeasti pois auton pinnoilta. Tällöin jos olet syksyllä suojannut auton vahalla, tulee autosta puhdas jo pelkästään vahaturvallisella esipesuaineella ja autoshampoolla pesut.

Mutta jos vahinko on jo sattunut ja viime pesusta on jo vierähtänyt tovi, todennäköisesti tulet tarvitsemaan voimakkaammat pesuaineet. Tässä on kuitenkin haittapuolena se, että syksyllä levityt vahat tulevat liukenemaan liuottimien mukana kaivoon.

Tahmea suola liukenee kätevästi Fure Pienpoistoaineella.
Laitetaan tähän alle yksinkertaiset ohjeet pesulle:

1. Huuhtele auto painepesurilla irtonaisesta liasta.

2. Suihkuta Fure Pienpoistoainetta kohtiin, johon lika on pinttynyt.

3. Vaahdota auto Fure Esipesuaineella ja anna aineiden vaikuttaa tovi.

4. Huuhtele auto huolellisesti pesuaineesta painepesurilla.

Oikeilla aineilla ja tekniikalla maantiesuolan pesu ei tule olemaan ongelma. Pienpoistoaine on kuitenkin ei vahaystävällistä, joten jos joudut sitä käyttämään niin muista suojata auto uudestaan vahalla.

Joten pese maantiesuola heti pois niin pääset vähemmällä!

Ostoskori